Vakituisen henkilöstömme vuosilomien yms. sijaisina käytämme pääasiassa alan tutkinnon suorittaneita tai riittävän ja monipuolisen työkokemuksen omaavia työntekijöitä.

Kausitöihin keväällä, syksyllä ja talvella palkkaamme vuosittain lyhyisiin työsuhteisiin 2-10 henkilöä ja heidän työsuhteen pituuden määrää kausityönä tehtävän työmäärä. Kausitöitä ovat keväällä nurmikoiden ja piha-alueiden siistiminen talven jäljiltä. Syksyllä taas töitämme ovat lehtien ja irtoroskien poistaminen ennen ensilumien satamista. Talvella meillä on tarjolla käsilumitöitä ja portaiden edustojen hiekoituksia aina kun lunta sataa tai liukkautta on luvassa. Työtä tehdään yleensä aamuisin tai iltaisin.

Kesäaikana olemme pystyneet tarjoamaan vuosittain 15-vuotta täyttäneille nuorille kesätyötä pääasiassa kolmen viikon työjaksoissa kesäkuun alusta elokuun puoleen väliin saakka. Tällä menettelyllä olemme mahdollistaneet vuosittain n. 25 – 30 nuorelle kesätyötä.

Kiinteistöpalveluala on merkittävä työllistäjä

Merkittävänä työllistäjänä kiinteistöpalveluala rekrytoi ja kouluttaa työntekijöitä heikompinakin aikoina. Suomessa noin 100 000 työntekijää työllistävä ala tarjoaa runsaasti töitä erityisesti siivous- ja huoltotehtävissä.

Lähivuosina kiinteistöpalvelualan merkitys voimistuu entisestään, kun yritykset tarjoavat työpaikkoja tuhansille uusille työntekijöille. Alan monipuoliset työtehtävät vaativat työntekijöiltä osaamista ja ammattitaitoa.

Suomessa kiinteistöpalveluja tuottavilla toimialoilla toimii yli 6 000 yritystä.

Yrityksestä

Rovaniemellä toimiva kiinteistöpalveluyritys Rovanapa Oy kuuluu KAS asunnot Oy -konserniin.

Toimintamme keskittyy kiinteistöhoidon ja isännöinnin perustehtäviin, joita tuotetaan n. 2.400 vuokrakodille.

Vastaamme paikallisesti konsernimme vuokra-asuntoyhtiöistä, joissa liikevaihto on n. 20 milj. euroa vuodessa.

Vakituisessa työsuhteessa meillä on alansa vahvoja osaajia 22 hlöä.

Kesätyö

Kesätyötä nuorille kiinteistönhoidon parissa Rovaniemellä Rovaniemellä toimiva kiinteistöpalveluyritys Rovanapa Oy kuuluu KAS asunnot-konserniin. KAS asunnot Oy on vuonna 2001 perustettu valtakunnallinen vuokra-asuntoyhtiö, joka vuokraa asuntoja 39 paikkakunnalla. Vuokra- ja asumisoikeusasuntoja on yhteensä lähes 9000. Näistä Rovaniemellä sijaitsee n. 2.400 vuokra-asuntoa. Rovanapa Oy:n tehtävänä on tuottaa konsernille ja sen vuokra-asunnoissa asuville isännöinnin ja kiinteistönhoidon perustehtävät. Vakituisessa […]

Kausityöt

Tarvitsemme reippaita ja työtä pelkäämättömiä työntekijöitä ulkoalueiden hoitoon Kevään pihojen siivoukset ja kesälomien sijaisuudet suoritetaan pääsääntöisesti päivittäin säännöllisenä työaikana. Talven käsilumityöt ovat yleensä aamuyöstä aamupäivään ja/tai iltapäivästä iltayöhön tapahtuvaa. Työtä on myös viikonloppuisin. Talvella työaika riippuu siitä, miten lunta tulee satamaan tai miten liukkautta joudutaan torjumaan. Muina vuoden aikoina työ voidaan järjestää säännöllisemmin ns. päivätyöksi. […]

Kiinteistönhoitaja

Vahvistamme kiinteistönhoitoamme alan moniosaajalla Etsimme vakituiseen työsuhteeseen ”Kiinteistönhoitajaa” Kiinteistönhoitajana tulet toimimaan osana kiinteistöhuollon tiimiämme. Itsenäisessä tehtävässäsi vastaat kiinteistöjen toimivuudesta ja niiden monipuolisista ylläpito-, huolto- ja korjaustehtävistä. Tehtävässä edellytämme aikaisempaa työkokemusta vähintään 3 -vuoden ajalta. Sinulla tulee olla voimassa vähintään B-luokan ajokortti. Toivomme sinulla olevan suoritettuna kiinteistöpalvelualan perustutkinto. Sinun tulee olla luonteeltasi asiakaslähtöinen ja otteesi työntekoon […]