Kausitöihin KÄSILUMITÖIHIN

Tarvitsemme reippaita ja työtä pelkäämättömiä työntekijöitä ulkoalueiden hoitoon ns. käsilumitöihin talvikaudelle 2019-2020. Työ tulee olemaan osa-aikaista käsilumityötä ja portaiden edustojen hiekoituksia.

Työ on aamuyöstä aamupäivään ja/tai iltapäivästä iltayöhön tapahtuvaa. Työtä on myös viikonloppuisin. Talvella työaika riippuu siitä, miten lunta tulee satamaan tai miten liukkautta joudutaan torjumaan. Muina vuoden aikoina työ voidaan järjestää säännöllisemmin ns. päivätyöksi.

Oman auton omistaminen olisi toivottavaa. Pyrimme järjestämään työn niin, että oman auton omistaminen ei olisi välttämätön. Oman auton käytöstä korvaamme kulut verohallinnon vuosittaisen päätöksen päivärahoista ja kilometrikorvauksista mukaisesti.

Työ on itsenäistä ja helppoa ennalta määritetyn kirjallisen laatumääreen täyttävää. Työ sopii esim. lisäansiota tarvitseville sitoutuville henkilöille kuten opiskelijat, eläkeläiset jne.
Palkkauksessa noudatetaan Kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen mukaista palkkausta

Toivomme sinun asuvan lähellä kohteitamme, joita sijaitsee kaupunginosissa mm. Korkalovaara-Länsikangas, Ylikylä, Ounasrinne-Ounasmetsä, Rantavitikka-Viirinkangas-Niemelänkangas, Ratantaus, Keskusta-Etelärinne, Syväsenvaara. Voit tutustu kohteiden osoitteisiin nettisivuillamme kohdassa kiinteistönhoitoalueet.

Laita yhteystietosi ja toiveesi kaupunginosasta kiinteistötyönjohtaja Juha Kokolle sähköpostilla osoitteeseen juha.kokko (at) rovanapa.fi. Kirjoita sähköpostin osoitekenttään ”KÄSILUMITYÖT”. Kerro sähköpostissa myös hieman itsestäsi ja siitä mitä olet tehnyt sekä siitä miten työ tulisi sopimaan juuri sinulle.